Muistio 2009 / Laulelmatreffit maaliskuussa

 
 
 
 
Aika:     15.03.2009
Teema: "Elokuva- ja musikaalisävelmiä"
Juontaja: Irma Tapio

Maaliskuun Laulelmatreffien aihe, Leffa- ja musikaalisäveliä kokosi yhteen noin 70 hengen yleisö- ja esiintyjäkaartin. Illan ohjelman kokosi ja juonsi Irma Tapio, joka välittömällä ja eläytyvällä tavallaan loi illalle hyvän tunnelman. Tavanomaisista treffeistä poiketen käytiin mm. musikaaliaiheinen tietokilpailu. Irma myös aloitti illan laulut esittämällä latinaksi kuorokohtauksen musikaalista Evita, Don´t cry for me Argentina ­ latinaksi! Irman toinen laulu oli Kaj Chydeniuksen ja Aulikki Oksasen Rakastamisen vaikeudesta, "On tässä kaupungissa vaikeaa", elokuvasta Käpy selän alla.

Irma Tapio
   

Toisena esiintyi Matti Seppänen, joka aloitti Dimitri Tiomkinin ja Ned Washingtonin laululla High noon samannimisestä elokuvasta, suomalaiselta nimeltään Sheriffi. Toisen laulun alkuperää ei ollut vaikea arvata, sillä kyseessä oli Rovaniemen markkinoilla, Toivo Kärjen ja Reino Helismaan laulu samannimisestä filmistä.

Kaj Kaluginin ensimmäinen laulu oli saksalaiseen kansansävelmään Muss ich denn pohjautuva Wooden heart, joka v. 1960 oli melkoinen hitti Elvis Presleyn laulamana. Kajn toinen laulu oli irlantilainen Molly MacGuire samannimisestä elokuvasta. Reipas laulu on tullut tunnetuksi mm. The Dubliners- ja SawDoctors-yhtyeen levytyksistä.

Matti Halmeaho aloitti ilman äänenvahvistuksia Toivo Kärjen ja Reino Helismaan laululla Muhoksen Mimmi, joka liittyy samannimiseen elokuvaan. Matin toinen laulu, Nyt mä sitten menen, enkä meinaa, oli Lasse Pöystin ohjaamasta elokuvasta Salakuljettajan laulu vuodelta 1952. Elokuvassa sen esitti Tapio Rautavaara.

Rauli Badding Somerjoen tuttu nimisävelmä Risto Jarvan ohjaamasta filmistä Bensaa suonissa oli Jari Leinosen ensimmäinen laulu. Jari toinen laulu oli hänen omansa, Elämää ja elokuvaa.

Kuopiosta pääkaupungissa vierailulla ollut Juuso Happonen aloitti Olavi Rytkösen savontamalla laululla I wanna be kissed by you elokuvasta Piukat paikat. Marilyn Monroeta parodioiva savonkielinen laulu oli saanut nimekseen Jos oltas vuan kahestaa. Toisena laulunaan Juuso esitti Reino Helismaan kääntämän Lasse Dahlquistin laulun Kulkuri ja joutsen, joka on myös nimi Helismaasta ja Rautavaarasta kertovalle filmille. 2008 Kotkan meripäivien laulukilpailussa semifinaaliin yltänyt Juuson kaunis oma Meren laulut kuultiin seuraavana. Savolaisesta naisesta kertova Juuson oma laulu päätti kaukaisen vieraan hauskan ja piristävän esiintymisen.

Kalevi Toosi alotti Harri Bergströmin ja Tatu Pekkarisen nimilaululla Suomi-filmin elokuvasta On lautalla pienoinen kahvila. Laulun kertosäe oli yleisölle tuttu ja sai sen mukaan laulamaan. Kallun toisen laulun alkuperä oli pienoinen yllätys. Sinun silmiesi tähden, elokuvasta Pekka ja Pätkä kesälaitumella, oli Toivo Kärjen ja Reino Helismaan taattua tuotantoa ja elokuvassa sen esitti Olavi Virta. Kallun esitykset molemmista lauluista toivat esiin aivan uuden lyyrisen puolen esittäjästään.

Ennen taukoa piti Irma Tapio musikkaaliaiheisen pöytäkuntakohtaisen tietokilpailun. Seitsemän musikaalia, joista tietoja kysyttiin olivat olivat genren klassikoita: Evita, My Fair Lady, Jesus Christ Superstar, West Side Story, Sound of Music, Les Miserables ja Chess.

Timo Koivusalon Satu Silvolle säveltämä laulu, Yhtä paljon (tai vieläkin enemmän) elokuvasta Pekko ja poika, oli Juha Pekkolan ensimmäinen laulu. Toisena laulunaan Juha esitti Soitinmenot -ohjelmasta peräisin olevan, Arno Ranisen ja Pertti Reposen laulun, Onnellisen miehen paita, jonka Heikki Kinnunen aikoinaan lauloi.

Tuija Rantalainen aloitti oman osuutensa soittamalla flyygelillä kauniin teemamelodian elokuvasta Kauriinmetsästäjät ja jatkoi sitten Maria Magdalenan koskettavalla laululla, I dont know how to love him, Tim Ricen ja Andrew Lloyd Webberin musikaalista Jesus Christ Superstar.

Heimo Kuparinen ammensi jälleen pohjattomalta tuntuvasta ohjelmistostaan ja aloitti laululla Amado Mio, Rita Hayworth -elokuvasta Gilda vuodelta 1946. On lähes uskomatonta kuinka jotkut laulut elävät ja vaikuttavat sukupolvesta toiseen! Hempan toinen laulu oli kaunis portugalinkielinen Luiz Bonfán ja Antonio Marian laulu Manha de Carnaval, Marcel Camus´n ohjaamasta filmistä Orfeu Negro. Lauluista kolmas oli musikaalista ja filmistä Viulunsoittaja katolla tuttu Tevjen laulu Nousee päivä, laskee päivä.

Chrisu Österbergin ensimmäinen laulu oli ruotsalaisen Lollipops-yhtyeen ohjelmistosta tuttu I will stay. Chrisun toinen laulu oli aiemminkin kuultu Jon Englishin Six Ribbons tv-sarjasta Vastatuuleen. Laulu kuultiin laulettuna kolmella kielellä ­ englanti, ruotsi ja suomi.

André Zweig aloitti englanniksi laululla If I were a rich man, musikaalista Viulunsoittaja katolla, ja jatkoi yhdellä Andrew Lloyd Webberin laululla. Andrén kolmas laulu oli Beautiful Maria, jonka mm. The Mambo Kings -elokuva ja näytelmä on tehnyt tunnetuksi.

Laulelmatreffeillä ensi kertaa esiintynyt Veli-Matti Kunnari viihdytti yleisöä laulamalla omiaan. Lauluista ensimmäinen oli hänen oma, jo v. 1952 tehty, La Seine/Seinäjoki. Tätä seurasi Tiu, tau tilhi, jonka kertosäettä yleisö lauloi mukana sekä suomalainen kansanlaulu Niin minä neitonen sinulle laulan. Viimeisenä kuultiin vielä Merilaulu, esittäjän omaa tuotantoa.

Ari Talkamo lauloi yhdessä Irma Tapion kanssa englanniksi iki-ihanan Rogers & Hammersteinin laulun Edelweiss musikaalista The sound of Music. Toisena lauluna kuultiin vähintään yhtä kaunis Beatles-kappale Yesterday, joka on maailman levytetyin melodia.

Tuija säesti Irmaa vielä herkässä laulussa I know him so well musikaalista Chess. Ari yhtyi vielä seuraavaan, skotlantilaisen Robert Burnsin runoon vuodelta 1788 perustuvaan lauluun, Auld Lang Syne. Laulu tuli laajalti tunnetuksi Sumujen silta -elokuvasta (1940). "Should auld acquaintance be forgot, and never brought to mind?"

Onnistuneen ja hyvätunnelmaisen illan päätti Irman ja Arin johdolla yhdessä laulettu amerikkalainen kansanlaulu Goodnigt, Irene.

Illan äänentoistosta vastasi tehtävän mainiosti hoitanut Stig Sundman.


Muistiin merkitsi ja kommentoi
Matti Seppänen
sihteeri@hely.info

      
                                   

 

                             


Matti Seppänen


Kaj Kalugin


Matti Halmeaho


Jari Leinonen


Juuso Happonen


Kalevi Toosi


Juha Pekkola


Tuija Rantalainen


Heimo Kuparinen


Chrisu Österberg


Andre Zweig
 
 

www.hely.info