Laulelmatreffien ohjelman
aloitti Heimo Kuparinen Perttu Hietasen Eino Leinon runoon
säveltämällä laululla Lapin kesä, jonka koskettava sanoma
sai hienon tulkinnan Hempan vaatimattoman eleettömässä
esityksessä. Hempan lauluista toinen oli Charles Aznavourin
suomeksi laulettu Eilen kun mä tiennyt en ja kolmas Juha
Vainion omakohtaisesti eletyn oloinen Kotkan poikii ilman
siipii, jonka kertosäkeeseen yleisö yhtyi.
Chrisu Österberg oli aloituslaulukseen valinnut
ruotsalaisen Hootenenny Singers-yhtyeen 60-luvulla Suomessa
tunnetuksi tekemän laulun Gabrielle, jonka Chrisu esitti
osin suomeksi ja osin ruotsiksi. Toisessa laulussa Chrisu
säesti Pia Werneriä, joka pitkään Saksassa asuneena lauloi
herkästi saksaksi Freddie Quinn´in laulun Die gitarre und das
Meer.
Seuraavana esiintynyt Jan Steen aloitti omalla laulullaan
Raikkaat aamutuulet, jonka hieno teksti sai pikantin
korostuksen Janin hollantilaispohjaisesta aksentista. Janin toinen
laulu Irwin Berlinin harvoin kuultu This years crop of kisses.
Kalevi Toosin ensimmäinen laulu oli hänen irlantilaisesta trad.
laulusta kääntämänsä Rakkaani hiukset ovat väriltään mustat.
Kallun toinen laulu oli niinikään irlantilaisperäinen
Kuhertelua keittiössä, jonka suomalainen teksti oli
paikoitellen herkullista kuultavaa.
Matti Seppäsen aloituslaulu oli Otto Palmgrenin
Heijastus (Spegling), jonka kaunis suomenkielinen teksti on
Reino Helismaan käsialaa. Seppiksen toinen laulu oli Peter
Lundbladin Ta mig till havet, joka aikanaan oli Svens
Toppenin kärkisijoilla. Eiikä syyttä, sillä laulu on eräänlainen
nykyajan vastine Evert Tauben kesäiselle Calle Schewens vals´ille,
josta nyt kuultin vain alkusäkeet.
Maikki Zotow´in voittoisa snapsilaulu muutaman vuoden takaa
Äidin kasvimaalla (raparperin alla) oli Ari Talkamon
aloituslaulu. Seuraavana oli vuorossa monista kesähäistä tutun
Oskar Merikannon Miss soutaen tuulessa koivut sorjat soi,
kaksi ensimmäistä säkeistöä. Laulun alkuperäiset sanat ovat
ruotsinkieliset ja myös suomeruotsalaisille varsin tutut. Arin
kolmas laulu oli Mary O´Sullivanin tunnetuksi tekemä Summerfly
ja viimeisenä ahvenanmaalainen kansanlaulu Vem kan segla
förutan vind molemmilla kotimaisilla esitettynä.
Kansanviisautta oli nimeltään Jouni Kotkavuoren oma,
ensimmäisenä esittämä laulu, jonka hän nyt kertoi laulavansa
ensimäistä kertaa yleisölle. Laulun kertosäkeellä "Škaikki se
matkalla tarvitaan, mikä tiellä löydetäänŠ" Jone testasi laulun
sopivuutta myös FiskarsFolkFestivalilla 16.6. esitettäväksi. Hyvin
toimi. Jounin toinen laulu, Uimalaulu oli vanhempaa tekoa
ja aikanaan toiminut apuna hänen lastensa uma-opetuksessa.
André Zweig aloitti omalla hienolla laulullaan
Endless waves. Andrén toinen laulu oli niinikään hänen
omansa Sua jään odottamaan. Kolmantena lauluna kuultiin
Andrén joskus aikaisemminkin laulama, aina yhtä kaunis
Beautiful Maria.
Toisella esiintymiskerrallaan Pia Werner esitti aiemminkin
laulamansa George Gershwinin laulun Summertime oopperasta
Porgy'n'Bess. Pian toinen laulu oli Victor Youngin
Kultaiset korvarenkaat, nyt saksaksi esitettynä. Säestyksestä
huolehti kitarallaan Chrisu Österberg.
Eero Lehtinen oli valinnut ohjelmaansa kaksi rekilaulua,
joista ensimmäinen oli Rakkauden tuli palaa ja
toinen Kalpakan Heikki (se Vaasan linnassa syksyyn asti
eli). Eeron persoonallinen esitystyyli toi kansanlauluille aivan
uuden ulottuvuuden ja todisti jälleen kerran suomalaisen
kansanmusiikkiperinteen elinvoimaa.
Eeron vaimon Ulla-Maria Linjaman laulut olivat tuttuja
hänen CD-levyltään "Suvisia suruja". Lauluista ensimmäinen oli
Kauko Käyhkön Anu Tuuloksen tekstiin säveltämä Suviserenadi.
Toinen laulu oli Kassu Halosen ja Vexi Salmen Maailma on kaunis
(ja hyvä elää silleŠ). Yleisön toivomuksesta Ulla-Maria esitti
vielä kolmannenkin laulun, Otto Donnerin Aale Tynnin tekistiin
säveltämän Kultakalat. Kaikkien laulujen säestäjänä oli
Eero metallikielisellä kitarallaan. Eeron soitto ja pariskunnan
yhteistyö muutenkin on nautittavaa kuunneltavaa.
Illan toinen esiintynyt aviopari oli Eki Suomaa vaimonsa
Irma Suomaan kanssa. Irmalla oli säestyssoittimenaan
isrlantilainen bodhran-rumpu. Ekin ensimmäinen laulu oli Olle
Säderholmin Arvo Turtiaisen runoon säveltämä Vanha mies ja onni,
joka osoitti Stadin Arskan tehneen muutakin kuin stadiin liittyviä
tekstejä. Toinen laulu Uni oli myös Turtiaisen tekstiä ja
sävelen tekijänä Eki, joka sen myös esitti. Lauluista kolmas,
Agnes Cunninghamin Tuuli vei kertoi järkyttävää tarinaansa
hiekkamyrskyistä 30-luvun Oklahomassa USAssa. Irma osallistui
ansiokkaasti laulun kertosäkeeseen ja rumpusäestykseen.
Seppo Pulkki aloitti kahdella säveltämällään tangolla,
jotka molemmat hän oli tehnyt nimimerkki "Kana-aivon" teksteihin.
Ensimmäinen tango kertoi rakkaudesta ja oli saanut nimekseen
yksinkertaisesti vain Tango G-duurissa. Toisen tangon aiheena oli
"pieni muisto kesästä" ja se oli nimeltään Tango A-duurissa. Kelpo
tangoja molemmat, mutta liian hienoja Tangomarkkinoiden kisoihin.
Muut Sepon esittämät laulut olivat hänen omiaan; Aamulaulu
ja kaunis Katso keijua tanssivaa, joka on hänen
esittämänään kuultu ennenkin.
Harri Saksalan harvoin kuultu, kaunis laulu Pilven poika oli
Lassi Mettälän lauluista ensimmäinen. Toisena Lassi esitti
oman laulunsa Metroasemalla, joka yksinkertaisessa
perusasetelmassaan kuvasi keskeisiä inhimillisiä tuntoja.
Kolmannessa laulussaan Subwayn, Gilsbyn ja Crisse Johanssonin
Kesän lapsi kuultiin myös Lassin äänirekisterin harvemmin
esitettyä aluetta aivan katu-uskottavaa rockia, joka muodosti
yllättävän kontrastin laulun muuten herkälle tunnelmalle. Yleisön
pyynnöstä kuultiin vielä neljäskin laulu, Veikko Lavin railakas
ralli Maantietä pitkin kulki Rellu, johon myös Seppis
kitarallaan ja laulullaan yhtyi.
Illan viimeisenä esiintyjänä Sig Sundman säestäjinään Ari,
Hemppa ja Timo veti yhteislauluna Tapio Rautavaaran Hummani,
hei ja 60-luvun hootenanny-kaudelta tutun laulun Duudilan
dei. Stigun osuuden päätti Junnu Vainion kesäinen Ahon
laitaa, jonka kertosäe kannusti aivan riemukkaaseen
yhteislauluun. Tämän jälkeen kuultiin vielä säestäjien laulamana
"kaikkien aikojen Euroviisulaulu" Volare kuten Vitikka
asian ilmaisi.
Muistiin merkitsi ja kommentoi
Seppis
sihteeri(at)hely.info

Seppis ja Lassi, tunteella...

Kaipa näillä kännyköilläkin jonkinlaisia kuvia saa...
 
Janilla on viesti........ja yleisö ja trubaduurit tunnelmoivat
(klikkaa kuvia suuremmiksi) |

Heimo Kuparinen

Pia Werner
Chrisu Österberg

Jan Steen

Kallu Toosi

Matti Seppänen

Ari Talkamo

Jouni Kotkavuori

Andre Zweig

Pia Werner

Ulla-Maria Linjamaa
ja Eero Lehtinen

Duo Suomaa

Seppo Pulkki

Lassi Mettälä

Stig Sundman |