Muistio 2007 / Laulelmatreffit joulukuussa

 
 
 
 
Aika:     02.12.2007
Teema: "Talvisia tarinoita"
Juontaja: Christer Österberg

Viideskymmenes HELY ry:n nimissä järjestetyb Laulelmatreffit -illan (ent. Trubaduuritreffit) aihe "Talvisia tarinoita" kokosi Teatteriravintolan alakerran täyteen yleisöä huolimatta siitä, ettei Helsingin Sanomat ollut julkaissut ilmoitusta tapahtumasta. Chrisu Österberg kokosi ohjelman ja juonsi treffit onnistuneesti. Hän aloitti laulattamalla yleisöä Stig Sundmanille osoitetulla syntymäpäivän onnittelulaululla Paljon onnea vaan. Stigu oli päivää aiemmin täyttänyt 74 vuotta!

Chrisu oli merkinnyt itsensä ensimmäiseksi esiintyjäksi ja esitti ensin oman käännöksensä Cornelis Vreeswijik'in laulusta Telegram för Lucidor. Kaunis, mutta synkkäsävyinen laulu on omistettu 1600-luvulla eläneelle ruotsalaiselle 36-vuotiaana kuolleelle runoilija-trubaduurille Lars Johanssonille (tunnettiin nimellä Lasse Lucidor, den olycklige). Chrisun toinen laulu oli brittiläisen Donovanin Try for the sun.


Chrisu Österberg
 
Toisena esiintyi Lavi-tuntijana tuttu Matti Halmeaho, joka tällä kertaa esitti omia laulujaan. Näistä ensimmäinen, vuonna -94 tehty Kynttilät, kertoi kuolleen ystävän haudalle tarkoitetuista kynttilöistä. Laulu oli osoitus rempseitten laulujen esittäjänä tunnetun Matin herkemmästä puolesta. Matti tunnustautui mäkihyppy-faniksi ja hänen toinen, vuonna -91 tehty laulunsa Jouluvalssi kertoikin Laajasalon päiväkodin (fiktiivisestä?) mäkihyppysankarista Unto Antero Virtasesta. Tauon jälkeen Matti esitti yleisön keskellä vielä toisenkin mäkihyppylaulunsa Mäkikotka, jonka koreografiassa oli etunojaa ja V-tyyliä ja joka päättyi yleisön riemuksi tyylikkääseen telemark -alastuloon ja mies pysyi pystyssä!

Kerran aikaisemminkin treffeillä vieraillut suomessa asuva Vladimir Ichtchenko lauloi molemmat laulunsa venäjäksi. Lauluista ensimmäinen oli Nikitinin Trubaduurin viimeinen laulu. Toinen, tunnelmaltaan herkempi Axinia kertoi samannimisestä naisesta. On sääli, että vieraskielisistä lauluista jäi tekstin sanoma useimmilta ymmärtämättä, mutta esitysten tunnelmasta välittyi kuulijoille kuitenkin paljon.

Hieman tutummalla kielellä jatkoi Suomessa asuva kanadalaisesiintyjä Andree Gullighan. Hänen ensimmäinen laulunsa oli englanniksi laulettu hieman alakuloisen viritteinen February. Andreen toinen laulu oli (Love is like) Falling leaves, johon Anne Jääskeläinen yhtyi stemmalaulullaan "enkelilkuorona". Anne jatkoi sitten yksin kahdella omalla laulullaan. Näistä ensimmäinen oli englanniksi laulettu Freedom Road ja toinen laulelmatreffeillä kerran aiemminkin kuultu Tähtitaivas soi.

Seuraava esiintyjä oli harvoin kuultu HELY:n jäsen Maisa Krokfors, joka säestyssoittimikseen toi mukanaan kaksi viisikielistä kannelta; duuri- ja mollivireisen. Maisan lauluista ensimmäinen oli duurissa kulkeva harvalle tuttu Hannikaisen Kelkkamäki, yli sata vuotta sitten julkaistusta kirjasta "Kuvia Suomen lasten elämästä". Toinen lauluista oli tutumpi; Viktor Rydbergin ja Lyyli Vartiovaaran Tonttu (ei vaan saa unta), jonka sävellaji puolestaan oli molli. Kolmantena laulunaan Maisa lauloi ja laulatti yhteislauluna niinikään Viktor Rydbergin talvisen laulun Tiu, tau, tilhi - monelle koulun laulukirjasta tuttu.

Juha Pekkolan
kahdesta laulusta ensimmäinen oli suomalainen kansanballadi Annan ja Pentin laulu ja toinen nimeltään Tänä yönä. Juhalla on taito valita harvoin kuultuja lauluja, joissa on yleensä on joku puhutteleva kertomus.

Nikolai Bladin alias Eero Lehtisen 15 vuotta sitten tehty oma laulu Jäljet lumessa sai tuekseen Eeron blues-soundisen kitarasäestyksen, jota ihaillen kuunneltiin. Toinen laulu oli hänen jo 9-vuotiaana ensi kertaa kuulemansa Candy man blues, jonka tekstin merkitys vasta vuosien myötä oli selvinnyt hänelle.

Eero jatkoi kitarasäestystä vaimonsa Ulla-Maria Linjaman tullessa laulamaan. Ullan ensimmäinen laulu oli joulunajan TV-ohjelmista tutun Lumiukko-filmin kaunis, herkästi esitetty tunnussävelmä Walking in the air. Toinen laulu oli Ullan ja Eeron yhteiseltä levylläkin "Unto, Toivo, Rakkaus" oleva Toivo Kärjen tango Rakkauden rikkaus.

Heimo Kuparinen
aloitti belgialaisen Salvatore Adamon espanjankielisellä lalululla Tombé la neige (Sataa lunta). Ruotsalainen laulu merimiehen koti-ikävää kuvaava Joulu Hawaijilla (Sjömans hemlängtan), jonka Hemppa esitti puoliksi suomeksi ja ruotsiksi.

Matti Seppänen
lauloi alkuun Georg Malmstenin lastenlaulun Jänöjussin mäenlasku, jonka pari muutakin osallistujaa oli ajatellut esittää ­ harmi näille esiintymisvuorossa myöhemmin olleille. Seppiksen toinen laulu oli J.Karjalaisen levyltä "Lännen Jukka" poimittu Hoopon joulu (Hobo´s Christmas), jossa  on Karjalaisen teksti suomalaisten siirtolaisten  joulusta Chigagossa 1925. Teksti on ehty tuttuun "Jo syttyy valot tuhannet"-laulun sävelmään. Lauluista kolmas oli jäniksen onnettomasti päättyvän tarinan kertova Dan Anderssonin ruotsinkielinen Sizzi.

Seuraavana esiintyneen Jouni Kotkavuoren ensimmäinen kappale oli Winter winds -­ omaa tekoa kuten Jonen laulut yleensä muutenkin. Toinen laulu oli niinikään Jonen rauhallisesti esittämä oma Joulun valtakunta, kertoi vähäosaisen joulusta. Sen kertosäe julisti joulurauhaa Š"rauhankellot soi"...

Seppo Pulkki
esitti kolme omaa pohdiskelevaa lauluaan. Näistä ensimmäinen oli KŠ kaivo ja toinen Laulu jääkukkasista. Lauluista kolmas oli toiveitten laduista kertova Rinnakkaiset ladut. Sepon lauluista monet vaikuttavat luonnosmaisilta, mikä osittain johtuu niiden laulajan ylivaatimattomasta esiintymistavasta ja uusien laulujen määrästä. Lauluissa on kuitenkin poikkeuksetta syvyyttä ja ajatusta keskivertolaulelmaa enemmän.

Irma Tapio
väläytti Janöjussin mäenlaskuun tekemäänsä välisoiton ja jatkoi sitten kauniilla Lapin äidin kehtolaululla. Irman toinen laulu oli Carole Kingin You´ve got a friend.

Illan päätti Stig Sundmanin johdolla yhteisesti lauletut Jukka Kuoppamäen laulut Sininen ja valkoinen sekä Tähtitaivas. Lauluja säestivät Irma ja Hemppa Kuparinen.

Muistiin merkitsi ja kommentoi
Seppis
sihteeri(at)hely.info

 
Jouni Kotkavuori Seppo Pulkki Irma Tapio Stig Sundman


Matti Halmeaho


Anne Jääskeläinen


Maisa Krokfors


Nikolai Blad


Ulla Maria Linjama


Heimo Kuparinen


Matti Seppänen

   
Tulosta sivu  
   
 
 

www.hely.info