|
Trubaduuritreffit Tampereella 01.06.2003
HELY ry:n trubaduurien isku Hämeen
isoon kaupunkiin oli kulttuuriteko !
Kati Pellinen ja Hely ry:n jäsen Rauni Rokka toimivat illan
emäntinä. Paikkana on Fall´s
Café, Tampereen keskustassa, kosken äärellä.
Junamme viivästyksistä huolimatta
saavuimme juuri ajoissa perille ja ohjelma
alkoi klo 17.00. HELY ry:n esiintyjäjäsenistä oli
paikalla yhteensä 14 ja tamperelaisia kollegoja 8. Loistava
tamperelainen yleisö istui lähes hievahtamatta 5 ja puoli tuntia
paikallaan nauttien trubaduuriesityksistä täysin rinnoin.
Illan paikallisesta annista
vastasivat Katin ja Raunin lisäksi monet hienot trubaduurit,
joista esiin nousi varsinkin upeaääninen Irene ("Irkku")
Kuusirati-Mäkipää, joka häikäistytti yleisöä upean laulunsa lisäksi
loistavilla pianistitaidoillaan. Tamperelaisia kollegoista
olivat paikalla myös Satu Legercrantz, trubaduuriyhtye Pispalan
Poikamiehet ja Kari Puistola. Raunin lisäksi HELY ry:stä olivat
mukana Roland Koppatz, Timo Vitikka, André Zweig, Jan Steen, Eeva
Pyykölä, Lassi Mettälä, Leni Willman, Jari Mäkinen, Matti
Seppänen, Juha Haanperä, Petri Hohenthal, Tero
Kuparinen, Mikko Perkoila sekä Ari Talkamo.
Kati ja Rauni juonsivat illan
mallikkaasti ja yleisö näytti silmin nähden nauttivan
tilanteesta. Tunnelma oli riipaisevan koskettava ja
esiintyjien taso korkea. Yleisö näytti hämmästelevän sitä, miten on mahdollista, että tällaisen tilaisuus kyetään järjestämään - Suomen trubaduurien parhaimmistoa tupa täynnä, veloituksetta ja
tunnelma katossa...
Tämä oli HELY ry:n ensimmäinen
isku muihin kaupunkeihin ja samalla näyttö tällaisten
laulelmailtojen tarpeesta kulttuuri-ilmapiirissä muuallakin kuin
Helsingissä. Varmasti
tämä kerta ei tule jäämään viimeiseksi, koska keskusteltiin
jo siitä, että tällaisia vierailuja pitäisi jatkossa tehdä
myös muihin kaupunkeihin ja tietenkin Tampereelle jossain
vaiheessa uudestaan.
Mikäli saisimme jokaiseen maamme
kaupunkiin toimimaan oman laulelman ystävien yhdistyksen, se
antaisi esiintyjille mahdollisuuksia vierailla myös muilla
paikkakunnilla kollegoiden esityksiin ja laulelman
uusiin virtauksiin tutustumassa. Näin kotimainen
laulelmataide saisi varmasti uusia harrastajia ja ammattilaisia
kehittämään laulelman tasoa ja varmasti myös
levytykset tulisivat kannattavammaksi, kun yleisö löytäisi
toivomansa musiikin helpommin, omasta kaupungistaan.
Seuraavaa kulttuuri-iskua
odotellessa...
AT
|