Helsingin Laulelman Ystävät HELY ry

  
 



     
     
  Historiaa - 1000 vuotta trubaduurikulttuuria  
     
 
"Musiikkia voidaan katsoa olleen siitä asti, kun ihminen ensi kerran keksi kolistella kahta esinettä toista vastaan rytmisesti. Kun ihminen sitten oppi hyräilemään muutamia ääniä haluamassaan järjestyksessä, kehittyivät ensimmäiset melodiat, ja kun ihminen oppi kommunikoimaan sanoin, ei varmaankaan mennyt pitkään, kun jo ensimmäiset, yksinkertaiset tuutulaulut ja ikävää tai kaihoisaa rakkautta kuvastelevat laulelmat syntyivät." (Ari Talkamo, trubaduuri, säveltäjä, sanoittaja, tuottaja)

"Laulu on tärkeä asia. Heti synnyttyämme meille lauletaan, ja hautajaisissamme lauletaan. Siinä välissä laulut ovat läsnä elämämme jokaisena päivänä. Me rakastumme laulujen tahdissa, me iloitsemme laulaen, ja surun ja yksinäisyyden hetkellä meitä lohduttaa laulu. Laulut ovat muovanneet kokonaisten sukupolvien maailmankuvaa."  (Jouko Mäki-Lohiluoma, muusikko, lauluntekijä)
Trubaduureiksi nimettyjä musikantteja on historiatietojen mukaan ollut jo ainakin 1000-luvulla.  Trubaduurit olivat tuolloin arvostettuja viihdyttäjiä, tarinoiden ja uutisten kertojia.

"Viihdyttäjistä arvokkaimpia ovat trubaduurit, koska he säveltävät ja esittivät opettavaisia lauluja", sääti aikoinaan Kastillian ja Leónin kuningas, Alfonso X Viisas (1221-1288), joka jakoi viihdyttäjät kasteihin.

Alla esitetyn, vapaasti käsitellyn trubaduurien historian on koonnut Ari Talkamo eri lähteistä saamiensa tietojen perusteella. 

Kuuntele Metrofolk-yhtyeen Laula vaan trubaduuri (ks. CD-julkaisut).		  


Juha Haanperä
     
Ensimmäisiä tunnettuja trubaduureja jo 1000-luvulla
Ensimmäiset kirjamerkinnät  trubaduureista löytyvät 1000-luvulta.  Trubaduurit olivat arvostettuja viihdyttäjiä, tarinoiden ja uutisten kertojia, jotka yleensä itse sävelsivät ja sanoittivat esitysmateriaalinsa, mikäli olivat luku- ja kirjoitustaitoisia. Trubaduurit olivat tuolloin usein kuninkaallisia, herttuaita, kreivejä, ritareita ja porvareita, sillä heillä oli joutilasta aikaa harrastaa ylellisyyttä, runoja ja laulantaa. Trubaduuritaide oli myös sosiaalisen nousun väline säädyttömille. Trubaduuri oli arvonimi, jonka saivat yleensä vain aateliset ja nimitys oli heille kunniaksi. Jotkut kirjoitukset pitävät ensimmäisenä  tunnettuna trubaduurina Englannin kuningas Wilhelm I Valloittajaa (1027-1087).  Toinen tunnettu trubaduuri oli Vilhelm IX Akvitanialainen (1071-1126), Poitoun kreivi ja Akvitanian herttua, jota kutsuttiin provencen kielellä nimellä Guillaume.  Hän oli komea ritari, suuri seikkailija ja naistenmies. Vilhelmiltä on säilynyt 11 runoa ja yksi melodia valituslauluun "Pos chanter" (En laula enää himosta), joka liittyy hänen tekemäänsä pyhiinvaellusmatkaan Santiago de Compostelaan.  Hänen runotekstinsä olivat usein melko lihallisia, jopa säädyttömiä. Myös hänen vasallinsa, Ventadornin varakreivi Elbe II, oli trubaduuri.  Tunnettuja trubaduureja olivat myös Guillaume d'Aquitaine (1071-1127) ja Berenguier de Palou, joka eli 1000- ja 1100-lukujen vaihteessa. Musiikkia tuolta ajalta on säilynyt hyvin vähän, vain muutamia kymmeniä laulua ja niistäkin vain vähäisiä näytteitä.   
     
Trubaduuritaiteen leviäminen    
1100-luvulla trubaduurien suosio kasvoi. Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa vaikuttivat useat trubaduurit, jotka sepittivät sekä runoja että sävellyksiä.  Ristiretkien myötä 1100-luvulta alkaen alkoi trubaduuritaide levitä muualle Eurooppaan, kuten Saksaan, Itävaltaan, Englantiin, Hollantiin, Belgiaan, Tanskaan ja muihin Pohjoismaihin. Monet ritarit esittivät retkillään runoja ja lauluja.  Kuuluisa trubaduuri ja ritari oli Giraut de Bomelh (1162-1199). Hän oli kotoisin Limousinin alueelta ja aikalaisensa nimittivät häntä "trubaduurimestariksi".  Hän oli ritarilaulun keskeisimpiä hahmoja ja myös Danten ylistämä. Giraut kiersi kaikki Etelä-Ranskan ja monet Espanjan hovit. Häneltä säilynyt aineisto on 1100-luvun laajin ja käsittää 77 runoa, joihin löytyy 4 melodiaa. Joillakin ritareilla oli mukanaan säestäjiä, yleensä viulisteja, luutunsoittajia tai puhallinsoittajia, joita kutsuttiin "minstreleiksi".  Pohjois-Ranskassa trubaduureja kutsuttiin "truveereiksi" ja Chrétien de Troyes (n. 1135–1183) oli paitsi kirjailija, myös yksi merkittävimmistä ritarirunouden edustajista. Hän oli tunnettu etenkin pyöreän pöydän ritareita käsittelevistä romansseistaan. Saksan ja Itävallan alueella trubaduureja kutsuttiin "minnelaulajiksi", jossa minne tarkoitti rakkautta.  
     
Trubaduurien laulut    
Trubaduurien laululyriikka oli yleensä varsin lyhyttä, mutta parhaimmillaan teknisesti taidokasta. Laulujen yleisin aihe oli rakkaus, ja ritarien lauluissa usein platoninen rakkaus. Tekstit saattoivat kertoa myös uskonnosta, sodasta tai politiikasta, satiiria unohtamatta. Trubaduurien lauluja kutsuttiin eri nimillä riippuen siitä, mihin tarkoitukseen ne oli tehty. Lemmenlauluja kutsuttiin nimellä "canso", politiikasta, uskonnosta ja sodasta kertovia lauluja nimellä "sirvantes", kiistalauluja nimellä "renso" ja aamulauluja nimellä "alba".  Trubaduureista kirjoitettiin myös  elämänkertoja, joita kutsuttiin nimellä "vida".  
Jan Steen
Trubaduurien kulta-aika    
Trubaduurien kulta-ajan katsotaan olleen n. 1150-1250 -luvuilla.  1200-luvulla Kastillian ja Leónin kuningas, Alfonso X Viisas (1221-1288) päätti, että viihdyttäjät on jaettava virallisesti eri luokkiin sen mukaan, mitä ja kenelle he taitojaan esittivät.  Hän sääti, että viihdyttäjistä arvokkaimpia olivat trubaduurit, koska he sävelsivät ja esittivät opettavaisia lauluja. Toisena ryhmänä tulivat "jonglöörit", joita olivat taikurit, sirkustaiteilijat, soittajat, tarinankertojat ja näyttelijät.  Viimeisenä ryhmänä olivat sitten "buffot", tavallisen kansan viihdyttäjät.    
Lisääntyvä urbanisoituminen    
1300-luvulla yhteiskunta urbanisoitui yhä nopeammin ja samalla "jonglöörien" ja "buffojen" määrä kasvoi nopeassa tahdissa, ja heistä tulikin työtilaisuuksien suhteen uhka trubaduurien ammattikunnalle.  Niinpä trubaduurit perustivat maailman ensimmäisen ammattiliiton omia etujaan ajamaan. 1300-luvun lopulla urbanisoitumisen myötä  trubaduurien määrä supistui.    
     
Nuotinkirjoituksen kehitys    
Nuotinkirjoitus alkoi kehittyä voimakkaasti 1400-luvulla ja alettiin esittää moniäänisiä laulelmia. Samalla kiinnostus musiikkia kohtaan yleisesti lisääntyi voimakkaasti ja 1500-luvun alussa Euroopassa kierteli monia muusikoita oppimassa ja opettamassa musiikkia. Näin musiikin esittäjien ammattitaito myös kehittyi ja ilmestyi useita uusia trubaduureja. Vaikka matkustaminen oli yhä vaarallista ja työsopimukset epävarmoja, trubaduuritaide eli ja kehittyi, käsi kädessä nuottikirjoituksen myötä. Trubaduurit olivat edelleen suosittuja sanansaattajia, koska he mainiosti osasivat yhdistää taiteen, viihteen ja uutisten kerronnan.  
     
Trubaduurit teollistumisen muutoksessa    
1800-luvun puolivälissä alkoi teollinen vallankumous ja syntyi jälleen uusi trubaduurien sukupolvi. Valtaosa kaupunkilaisista työskenteli silloin tehtaissa tai kaivoksissa ja viettivät iltojaan läheisissä oluttuvissa ja ravintoloissa, joissa trubaduurit esiintyivät heitä viihdyttäen.  Toreilla oli tapahtumia, joissa trubaduureilla oli suuri suosio. Musiikista oli tullut viihteellisempää, mutta sitä käytettiin myös propagandan välineenä. Kaupunkilaistumisen aikaan kaukokaipuu puhdasta maalaiselämää kohtaan synnytti monia lauluja. Trubaduurit kävivät keräämässä lauluja maaseudulta kansan parista ja näin syntyi laaja arkisto kansanperinnettä, joka elää yhä.   
     
Äänilevyn vallankumous
Vuonna 1877 musiikkielämässä otettiin iso askel eteenpäin, kun Thomas Alva Edison keksi fonografin, äänilevyn esiasteen.  Metallilieriölle äänitettiin ensimmäinen tallennettu laulu "Mary had a little lamb" sekä Edisonin puhetta. Hieman myöhemmin, 1887, Emil Berliner kehitti gramofonin, jolla pystyi soittamaan äänilevyjä.  Siitä alkoi  äänilevyn aikakausi. 1900-luvun alussa äänilevyjen teollinen tuotanto lähti huikeaan nousuun ja  äänilevyt mahdollistivat erilaisten musiikkityylien nopean leviämisen ympäri maailmaa. Ihmiset viettivät vauhdikasta elämää laulaen, juhlien ja tanssien suosittujen sävelmien tahdissa.  Äänilevyjen myötä trubaduurien merkitys jälleen väheni, kun tanssikulttuurista tuli suosittua ja suosikkilauluja sai kuunnella gramofonista kotona.   
     
Kuplettien aika    
Kupletteja, noita huumoripitoisia, iloisia laulelmia alkoi syntyä 1900-luvun alkupuolella. Samalla kehittyi jälleen uudenlainen sukupolvi trubaduureja. Radio välitti kuulijoille uusia säveliä, jotka otettiin innostuneesti vastaan. Äänilevyjä myytiin kasvamassa määrin ja sota-ajan surut unohtuivat iloisia säveliä ja tarinoita kuunnellen. Ruotsissa vuosisadan alun suosituin kuplettimestari ja trubaduuri oli epäilemättä Evert Taube, jota seurasi voimakasta yhteiskuntakritiikkiäkin esittänyt, tanskalaissyntyinen Cornelis Vreeswijk. Suomessa suosituimpia olivat Johan Alfred Tanner, Tapio "Tapsa" Rautavaara, Reino "Repe" Helismaa ja tietysti "Eemeli". Trubaduurit kiertelivät ympäri maita erilaisten viihdytysryhmien kanssa. Suomessa huvivero saatiin alemmaksi, kun iltajuhlissa ennen tansseja kunnanisät pitivät puheitaan ja esitettiin kulttuuriohjelmaa.  Näin muodostui käsite "iltamat".  
Cornelis
     
Rock'n'roll-, pop-, folk- ja hootenanny-musiikki    
Rock'n'roll ja pop-musiikki valtasivat musiikkimarkkinat 50- ja 60-lukujen vaihtuessa ja trubaduurien työtilanne jälleen heikkeni.  Kitaraorkesterit solisteineen valtasivat esiintymispaikat äänentoistolaitteineen. 1960-luvun puolivälissä alkoivat myös muut uudet musiikkisuunnat saada laajaa kannatusta, kuten folk- ja hootenanny, joita edustivat mm. Bob Dylan ja Donovan, Ruotsissa Hootenanny Singers ja Suomessa mm. Hootenanny Trio, Finntrio, Bosse & Robert, Anki Lindqvist & Cumulus sekä Barbara Helsingius.  Tuolloin syntyivät monet folk-hitit, kuten "Blowing in the wind", "Mr. Tambourine man" tai lastenlaulunakin tunnettu "Puff the magic drygon". Näin myös laulelma alkoi jälleen nostaa päätään ja lähes unohtunut  trubaduurikulttuuri nousta taas suosituksi.  
Barbara
Trubaduurikulttuurin uusi tuleminen Suomessa    
Puhuttaessa suomalaisista trubaduureista Petri Hohenthalin (11.04.1946 - 23.02.2005) määrätietoista työtä 1960-luvun alusta lähtien trubaduurien ammattikunnan arvostuksen nostamiseksi maassamme ei voi ohittaa.  Ammattitaitoonsa luottaen hän avasi monia uusia ovia ja loi samalla esiintymismahdollisuuksia muillekin trubaduureille. Yritykset alkoivat tilata trubaduureja yhä enemmän juhliinsa ja asiakastilaisuuksiinsa, kun huomasivat, kuinka monipuolisia ja taitavia trubaduurit voivat olla; he laulavat, soittavat, juontavat ja viihdyttävät ja usein vielä tekevät sen sujuvasti monilla eri kielillä. Myös HELY ry:n edesmennyt puheenjohtaja Roland Koppatz (16.12.1953 - 29.09.2006) teki merkittävän työn laulelma- ja trubaduurikulttuurin edistäjänä.  
Petri
     
Trubaduuri- ja laulelmakulttuuri tänään    
Tänään, tekniikan aikakaudella, kilpailu eri musiikkityylien ja esiintyjien välillä on yhä vain kovempaa ja musiikki aina vain konemaisempaa ja kaupalliseen menestykseen suuntautuneempaa.  Radiot pitävät soittolistoja, jotka käsittävät usein vain "hittimusiikkia", jotka sitten vaihdetaan kuukausittain.  Kuukauden soittolistalla saattaa radioasemilla olla vain 150 äänitettä kerrallaan. Näin suuri osa, jopa 90 % uusista levytyksistä jää kokonaan ilman radiosoittoja.  Marginaalimusiikin edustajien äänitteet tuskin koskaan pääsevät yleisön kuultaviksi, ainakaan radiossa. Siksi monille onkin suuri helpotus ja nautinto saada kuunnella rentouttavaa, lyriikkaan ja monivivahteisiin sävelkulkuihin tukeutuvaa laulelmamusiikkia.  Tätä musiikkia esittävät juuri trubaduurit.  Laulelmamusiikin edistämistä varten perustetun Helsingin Laulelman Ystävät HELY ry:n jäsenistöön kuuluvat maamme merkittävimmät trubaduurit ja laulelmasolistit.  Nauttikaamme siis heidän kanssaan tuhatvuotisesta trubaduurikulttuurista.

Ari Talkamo
 tuottaja, säveltäjä, sanoittaja, trubaduuri, HELY ry:n hallituksen jäsen		  
     
Lue lisää trubaduurihistoriasta Sibelius Akatemian sivuilla!    
Nykyjajan trubaduureja myös sivuilla www.trubaduurit.fi    
     
 
 
 
 
 

 Copyright © 2007 Ari Talkamo.  All Rights Reserved.