|
MUISTOKIRJOITUS
|
||||
|
|
||||
|
s.
11.04.1946 - k. 23.02.2005
Mestaritrubaduurin perintö Monipuolinen kielisoitinten taitaja ja laulelmamusiikin tulkki Petri Hohenthal kuoli keuhkosyövän murtamana Meilahdessa 23.02.05.
40-vuotistaiteilijajuhlaansa syksyllä 2003 viettänyt Petri Hohenthal opiskeli
viulunsoittoa Sibelius-akatemiassa poikasena 10:n vuoden ajan, mutta
akustisesta kitarasta muodostui hänelle kaikkein rakkain soitin. Viulunsoiton opiskelu antoi hänelle myös vankan pohjan musiikkiin. Viulu
oli Petrille kuitenkin aina läheinen instrumentti ja sen soittotaitoa hän käytti hyväkseen
eri musiikkityyleissä. Petrin suurin innoittaja ja esikuva oli
amerikkalainen folk-yhtye The Kingston Trio ja hän sanoikin suurimman
haaveensa olevan soittaa banjoa trion kanssa. Mieluiten Petri Hohenthal esiintyi akustisesti, lähellä yleisöä ryydittäen esityksiään kaskuilla ja vitseillä. Estradina saattoi olla yhtä hyvin risteilyalus, juna, raitiovaunu, ravintola, konttori tai konserttisali. Petrin taituruutta kuultiin myös ulkomailla, aina Japania ja Tansaniaa myöten. |
Petri sävelsi ja
sanoitti lukuisia lauluja ja vaikutti myös sovittajana, johon hänellä oli
erinomainen taipumus korvakuulolta. Hän julkaisi kaksi omaa LP-levyä,
kaksi
levyä Vesa Nuotion ja kaksi levyä poikansa Janin kanssa sekä trubaduurina
ja muusikkona useita eri levyjä eri yhtyeiden kanssa. Viimeiseksi levyksi
jäi poikansa Janin kanssa tehty duo-CD ”Hohenthals - Toivotut” ja
viimeisiksi äänityksiksi hänen Helsingin Laulelman Ystävät HELY ry:n "Aitoja
helyjä - 24 laulelmaa tästä ajasta" -laulelmalevyyn tekemänsä
kaksi
äänitettä: Päivi Paunun esittämä "Kreeta" ja Petrin oma sävellys
ja sanoitus "Toivon,
ystävyys ei haihtuis milloinkaan". Tämä CD ilmestyy keväällä
2005 (ks.
www.hely.info/julkaisut.html). Petri innoitti
esimerkillään monia akustisen musiikin harrastajia ja ammattilaisia ja hän
oli tunnelman kohottaja kaikkialla, missä esiintyi. Petri esiintyi
viimeisen kerran, sairauden jo pahoin heikentämänä, 13.02.
Teatteriravintola Arenassa, HELY ry:n trubaduuritreffi-illassa.
Molemmat Petrin monivuotisia ystäviä ja kollegoita, Alan Miehet-yhtyeen, Hgin Suomalaisen Klubin ja Hgin Laulelman Ystävät HELY ry:n jäseniä. |
|||
|
|
||||